Sähköautoilu

Sähköauton latausratkaisut uudistuvat nopeasti

Sähköauton latausratkaisut uudistuvat nopeasti

Sähköauton latauksessa termistön kannalta pitää erottaa latauspaikat ja latauspisteet toisistaan. Latauspaikoilla viitataan paikkoihin, joissa autoa voi ladata.

Yhdellä latauspaikalla saattaa taas olla useampi latauspiste. Vuonna 2020 Suomessa oli 1 255 peruslataus- ja 274 pikalatauspaikkaa. Yhteensä näiltä paikoilta löytyi 4 406 peruslataus- ja 365 pikalatauspistettä.

Peruslatauksella tarkoitetaan esimerkiksi kotona tai työpaikalla tehtävää latausta, jossa auton akku latautuu tyhjästä täyteen tavallisesti 6–10 tunnissa. Peruslatauksen teho vaihtelee usein latauspaikkojen välillä. Vaikka kotona akun lataamisessa täyteen kestää 10 tuntia, saattaa samaan päästä lähikaupalla noin viidessä tunnissa.

Eri lataustehoja selittää erilaiset sähkönsyötöt: lähikaupalle on helpompaa ja kätevämpää pystyttää suurempi sähköteho kuin omaan autotalliin.

Pikalaturit yleistyvät Suomessa

Peruslatauksen lisäksi sähköautoja voidaan ladata myös pikalatureilla. Suuritehoinen latausvirta kytketään autoon suurempaa latausliittimellä ja latauslaitteessa jo valmiina olevalla paksummalla latauskaapelilla.

Pikalatauksen maksimiteho on viime vuosiin asti ollut noin 50 kilowattia. Tällä teholla sähköauton akun on saanut melkein tyhjästä melkein täyteen tavallisesti noin 30–60 minuutissa.

Sähköautomarkkinoille on kuitenkin enenevässä määrin tullut autoja, joiden akkukapasiteetti on varsin suuri. Ratkaisuiksi suuremmalle akkukapasiteetille kehiteltiin niin sanonut HPC-suurteholaturit ((High Power Charging). Latureista saa tehoa parhaimmillaan 150–350 kilowattia, mikä nopeuttaa sähköauton latausta merkittävästi.

Hyperlatureiden teho on jopa 3–7 kertainen aiempiin pikalatauslaitteisiin verrattuna. Tällä hetkellä HPC-latauslaitteet pystyvät antamaan enemmän tehoa kuin mikään markkinoilla oleva auto pystyy sitä hyödyntämään.

Nopean silmäyksen Suomen latauspaikkoihin saa osoitteesta latauskartta.fi, jonne on listattu latauspaikat niin kotimassa kuin ulkomailla. Määrällisesti latauspaikkoja on eniten siellä missä sähköautojakin – pääkaupunkiseudulla.

Löydä itsellesi sopivin sähköauton latauslaite

Tutustu kattavaan valikoimaan ja kilpailuta kauttamme sähköauton latauslaite omakotitaloon tai kokonaisratkaisu taloyhtiöön.